lauantai 8. huhtikuuta 2017

LUKU 8 - Peter, missä olet?

Lily tuijotti pöydän ääressä istuvia miehiä tarkkaavaisena. He näyttivät kaikki hieman vaivaantuneilta ja Lilya alkoi naurattaa, kun hän ajatteli näyn koomisuutta: monta virallisen näköistä isoa miestä istui hänen pienessä kukallisessa keittiössään sen näköisinä kuin olisivat alusvaatekaupassa ostamassa naisilleen rintaliivejä. Tilanteen vakavuudesta johtuen Lily kuitenkin yritti pitää naamansa peruslukemilla.

”Ai, mitä on tapahtunut?” Lily kysyi uteliaana ja käännähti ympäri.
”Kaikenlaista, selitän sitten myöhemmin. Meillä on vielä paljon käsiteltäviä asioita, että viitsisitkö mennä siksi aikaa vaikka touhuamaan Harryn kanssa?” James vastasi hieman väsyneesti hymyillen. Lilyä pieni hymy ei kuitenkaan lohduttanut. Miehet olivat hänen keittiössään, ja kaiken lisäksi hän saisi kuitenkin kuulla asiasta myöhemmin. Miksi hän ei vain saanut jäädä kuuntelemaan?

”Selvä, minä menen, kyllä se sopii. Ei varmasti kannatakaan jättää Harrya yksin tämän päivän jälkeen”, Lily myöntyi. James kohotti kysyvästi kulmakarvojaan, juuri niin kuin Lily oli toivonutkin.
”Miten niin?” James kysyi Lilyltä. Muut kuuntelivat keskustelua kiinnostuneina, aivan kuin eivät olisi ennen nähneet avioparin juttelevan.
”No jaa, selitän sitten myöhemmin. Meillä on katsos aika paljon vielä käsiteltäviä asioita”, Lily sitten vain totesi ja lähti keittiöstä Harryn kaakaomuki kädessään.

Hänellä ei yleensä ollut tapana käyttäytyä niin lapsellisesti, mutta tällainen kohtelu oli hänestä väärin. Peter oli ollut hänenkin tuttunsa, ja hän oli myös huolissaan tulevasta. Mikä siis oli sellaista, mitä hän ei saisi kuulla? Vai oliko kyseessä vain jokin työajan salassapitovelvollisuus? Joka tapauksessa Lily saisi tietää asiasta myöhemmin, joten hän ei jaksanut enää vaivata päätään moisella. Pitäkööt tietonsa, mokomatkin tärkeilevät pässit.

”Onko sinun kylmä?” Lily kysyi Harrylta, kun oli päässyt olohuoneeseen. Enää ei ollut mitään syytä käyttäytyä vihaisesti Harrya kohtaan. Hän oli osuutensa tehnyt, James saisi hoitaa lopun keskustelun. Kaikenlisäksi Lilyn suuttumus oli vaihtanut kohdetta keittiössä.

”Vähän”, Harry nyökkäsi ja otti sitten Lilyn tarjoaman mukin tyytyväisenä vastaan. Hänestä oli hassua, että äiti oli antanut näin helposti anteeksi. Eikö hän saanut edes rangaistusta? Mitähän keittiössä oli oikein tapahtunut?

”Mikset jäänyt kuuntelemaan niiden juttuja?” Harry kysyi uteliaana, mutta Lily loi häneen ’ei kuulu sinulle’ –katseen. Harrya ärsytti. Kyllä hän oli jo tarpeeksi vanha ymmärtämään kaikenlaisia asioita, mutta hänen vanhempansa eivät koskaan edes yrittäneet selittää.
”Kyllä minä ymmärrän”, Harry intti vastaan.
”No niin varmasti. Näytähän nyt vain sitä jalkaasi”, Lily kuitenkin vaihtoi puheenaihetta, ja hetken aikaa he molemmat keskittyivät vain jalan tutkimiseen.

”Ei se ainakaan murtunut ole, koska pystyt astumaan sen päälle. Haen lääkekaapista salvaa, niin eiköhän se sillä parane”, Lily totesi hyvillään ja katosi sitten huoneesta. Harry jäi yksin hörppimään kaakaotaan. Se maistui hyvältä ja oli ihanan lämmintä. Yhtäkkiä alkoi kuitenkin kuulua omituisia ääniä.

”Buu, huhuu!”
Harry käännähti nopeasti ympäri ja laski mukin kädestään. Ääni oli tullut selvästi hänen takaansa, mutta siellä ei näkynyt ketään. Oliko haamu tullut rankaisemaan häntä? Harry käpertyi tiiviimmin sohvan nurkkaan.
”Äiti, tule jo!” Harry huudahti, kun ääni kuului uudelleen. Sitten hän kuitenkin ajatteli asiaa tarkemmin. Eivät kai oikeat kummitukset pitäneet tuollaista ääntä? Sen täytyi olla joku muu..

”Sirius!” Harry huudahti sitten vähän loukkaantuneena, kun keksi syypään äänille. Hän ei kuitenkaan onnistunut pitämään kiukkuista ilmettä naamallaan, koska häntä kohti iski kaksi kättä, jotka leijuivat ilmassa ja syöksyivät kutittamaan.
”Ei! Sirius, en tykkää”, Harry huudahteli naurunsa lomasta.

Hetken aikaa Harry sai pyristellä vastaan, mutta sitten Sirius lopetti ja tuli kokonaan näkyviin. Hän taitteli viitan tuolille, istui Harryn viereen ja pörrötti tämän hiuksia.
”Anteeksi, etten ehtinyt tulemaan. Mitäs olet puuhastellut?” Sirius kysyi kummipojaltaan aidosti kiinnostuneena ja katuvana.
”Minä karkasin”, Harry ilmoitti ylpeänä, kun oli ensin varmistanut, ettei hänen äitinsä ollut kuuloetäisyydellä.
”No niin sitä pitää, alat selvästi oppia!” Sirius kehaisi, mutta lisäsi vielä, ”se oli kuitenkin melko vaarallista näinä aikoina. Kannattaisi ensi kerralla pyytää minua mukaan, turvaa luomaan.”
”Ai turvaa? Sinun kanssasi olisin vielä enemmän vaarassa! Ja sitä paitsi, minähän pyysin sinua mukaan”, Harry väitti vastaan, mutta Sirius näytti olevan tosissaan.
”Ei, kun ihan oikeasti. Kuolonsyöjiä on liikkeellä, ei ole hyvä liikkua yksin ulkona”, Sirius vastasi.
”Olet ihan tylsä”, Harry marisi, mutta alkoi sitten kuitenkin selittää retkestään hetki hetkeltä. Sirius saattoi ajatella, että se oli ollut vaarallista, mutta tarinan edetessä hän kuitenkin hymyili ja naurahteli iloisesti juuri oikeissa kohdissa.

Harry oli päässyt melkein tarinan loppuun, mutta sitten Lily pöllähti huoneeseen, ja Harry sulki kiireesti suunsa.
”Ei sitä salvaa ollutkaan, niin täytyi tehdä itse”, Lily totesi ja huomasi sitten Siriuksen, ”ai hei, Sirius. Eikö ministeriön palaveri kiinnostanutkaan?”
”Olen enemmän toiminnan mies”, Sirius vastasi ja vinkkasi silmää.
”En epäile sitä lainkaan. Kai olet jo kertonut Harrylle, kuinka hänen olisi pitänyt tehdä toisin, ettei olisi jäänyt heti kiinni”, Lily heitti ovelasti.
”Kerroin tietysti, eihän tuommoinen nyt ole mikään karkumatka, jos se epäonnistuu heti alkuunsa”, Sirius totesi ja tönäisi sitten Harrya kyynärpäällä kylkeen, ”vai mitä?”

Harry vain mulkaisi Siriusta ja antoi sitten äitinsä levittää voidetta. Se tuntui omituiselta. Se oli osittain kylmää, osittain lämmintä ja kihelmöi kummallisesti.
”Tuntuu hassulta”, Harry totesi. Sirius vilkaisi Harrya, kääri oman lahkeensa ylös ja ojensi sitten jalkansa rivin jatkeeksi. Harrya nauratti.
”Olet ihan hölmö, Sirius. Ei sinun jalkasi ole kipeä”, Harry tuumasi.
”On se, et sinä tiedä, mitä kaikkea olen tehnyt”, Sirius vastasi vakavana, ”paas laittaen sitä mössöä sitten.”
Lily hymyili ja totteli. Hän oli tehnyt aineesta lievemmän kuin yleensä, jotta se sopi varmasti Harryn ikäiselle. Ei siis olisi mitään haittaa, jos hän pistäisi sitä hieman Siriuksellekin.

”Mitä sinä sitten olet tehnyt?” Harry kysyi pikaisesti, ja Lily katsoi Siriusta merkitsevästi.
”Selvitellyt asioita”, Sirius totesi ja rullasi sitten lahkeensa takaisin alas, ”kielletty Harryn ikäisiltä –asioita.”
”Sirius!” Harry yritti kuitenkin, ja Sirius vilkaisi nopeasti Lilyä.
”No jos minä ihan vähän sitten”, Sirius aloitti, eikä välittänyt Lilyn varoittavasta katseesta.
”Me vain yritimme selvittää, miksi kuolonsyöjät ovat ilmestyneet ja miten Peter Piskuilan liittyy tähän kaikkeen.”
”Kuka on Peter Piskuilan?” Harry kysyi ihmeissään.
”Etkö muista? Hän on minun, isäsi ja Remuksen vanha kaveri.”
”Mutta hänhän on kuollut?” Harry sitten vain töksäytti mietteliäästi saaden Lilyn henkäisemään kauhistuneena.
”No niin on, eikä hän siksi liity tähän mitenkään. Vai mitä, Sirius?” Lily heitti nopeasti väliin. Hän ei halunnut, että Harrylle kerrotaan asioita, joita hänen pieni päänsä ei millään pystyisi käsittelemään.

”No oikeastaan Peter ei olekaan kuollut, mutta -”, Sirius aloitti, mutta vilkaistessaan Lilyn murhaavaa katsetta, hän päätti kuitenkin olla kertomatta enempää.
”Mutta Peter ei liity koko asiaan mitenkään. Me vain luulimme, että hän oli kuollut, mutta hän onkin vain matkoilla”, Sirius selitti ja tiesi, ettei Harry nielisi tarinaa noin vain.
”Miten voi luulla, että joku on kuollut?” Harry kysyi yhä mietteliäs ilme kasvoillaan.
”Virheitä sattuu, Harry. Ja sinun ei tarvitse tietää tästä yhtään enempää. Voisit oikeastaan mennä huoneeseesi lepäämään”, Lily totesi tiukasti. Hän pitäisi huolen siitä, ettei Harry saisi kuulla yhtään enempää. Hän halusi kyllä tietää itse lisää asioista, mutta jaksoi odottaa, että Harry ei olisi kuulolla.
”Enkä mene! Sirius kertoo sitten kuitenkin sinulle kaiken!” Harry nurisi pettyneenä.
”Höh, fiksu poika”, Sirius totesi virnistäen leveästi ja sai taas murhaavia katseita Lilyltä.
”Kuule, mitä jos minä tulen sinun kanssasi yläkertaan?” Sirius yritti ehdottaa, jotta Harryn ajatukset saataisiin muualle, ”voitaisiin pelata velhosakkia, olen vähän harjoitellut.”

Harry pälyili Siriusta ja Lilyä epäluuloisena, mutta arveli sitten, ettei hänellä juuri ollut vaihtoehtoja.
”Et silti voita minua”, Harry vastasi ja lähti sitten juosten omaan huoneeseensa Sirius kannoillaan. Lily jäi yksin olohuoneeseen miettimään kuulemaansa. Oliko Peter todella elossa?


Kysymykset Peteristä vaivasivat Lilyn päätä koko päivän, mutta vasta illalla hän sai ensimmäisen tilaisuutensa esittää niitä ääneen. He olivat hetki sitten hyvästelleet vieraat ja istuivat nyt väsyneinä olohuoneessa. Harrykin oli jo laitettu nukkumaan, joten minkään ei olisi pitänyt estää Jamesia kertomasta tietojaan Lilylle.

”Tuota James.. Pitäisi varmaan puhua tästä päivästä”, Lily aloitti varovaisesti.
”Tiedän, Lily, mutten millään jaksa kertoa sitä kaikkea. Katsotaan huomenna”, James kuitenkin totesi väsyneenä. Lily pettyi hieman, muttei halunnut yllyttää. Niinpä hän muutti aikomuksiaan, jottei hänen uteliaisuutensa paistaisi liikaa lävitse.

”En minä sitä! Vaan sinun poikasi päivästä, James, Harryn päivästä”, Lily sitten totesi, ja James kohotti katseensa.
”Ai niin, mitä Harrysta?” hän kysyi, ja Lily alkoi selittää koko tarinaa alusta alkaen unohtamatta yhtään yksityiskohtaa.

James kuunteli alusta loppuun kommentoimatta mitään, mutta kun hän viimein avasi suunsa, ei puhetulvalle ollut tulla loppua. Jamesin mielestä Lily ei ollut vahtinut Harrya kunnolla, ja Sirius oli opettanut Harryn huonoille tavoille. Lisäksi hän halusi, että Harrylle määrättäisiin arestia loppuiäksi. Hän oli todella vihainen, eikä Lily meinannut uskaltaa sanoa enää mitään. Lopulta James oli kuitenkin sen aikaa hiljaa, että Lily ehti aloittaa oman lauseensa.

”Kuule, minusta on vain tärkeintä saada Harry ymmärtämään, ettei hän tee mitään niin typerää uudelleen. Puhuisitko hänen kanssaan huomenna?” Lily kysyi hieman arasti.
”Ei, minä puhun nyt heti”, James totesi yhä vihaisena ja lähti jo kohti yläkertaa, mutta Lily esti hänen kulkunsa.
”Vasta huomenna”, Lily totesi rauhallisesti, ”Harry nukkuu, ja minä kyllä hoidin jo jonkinlaisen puhuttelun, usko pois.”

James katseli Lilyä epäileväisenä, mutta suostui sitten. Ilmeisesti hän tajusi itsekin, ettei ollut mitään järkeä keskustella asiasta väsyneenä ja vielä sellaiseen aikaan.
”Hyvä on”, James alistui vähän kireästi murahtaen ja istahti sitten takaisin tuolille, jolta hän oli vihastuksissaan noussut.
”Hyvä”, Lily totesi helpottuneena.

”Oikeastaan taidan mennä nukkumaan”, James totesi ja nousi taas lähteäkseen. Lilyä se harmitti. Hän oli kuvitellut, että James olisi vihastuksissaan piristynyt sen verran, että olisi jaksanut sittenkin kertoa päivästään. Uskaltaisiko Lily vielä yrittää?

”Etkö voisi jäädä vielä? Ja kertoa edes jotakin päivästäsi?” Lily kysyi ennen kuin ehti edes ajatella, kuinka typerää se oli.
”Älä nyt viitsi! Luuletko sinä, että se kiinnostaa minua juuri nyt?” James vastasi hieman ääntään korottaen. Se yllätti Lilyn.
”A-Anteeksi, minä vain ajattelin.. Antaa olla”, Lily sitten takelteli ja istahti tuoliin pettyneenä.
James tuijotti häntä hetken vihaisena, mutta rauhoittui sitten.
”Ei, kun anteeksi minun puolestani. On tosiaan parempi, että menen jo nukkumaan. Keittiössä on Dumbledoren kirje, jos haluat lukea sen. Ei siitä paljon mitään selviä, mutta on sekin alku”, James totesi ja kävi antamassa pusun vaimonsa poskelle, ”hyvää yötä.”
”Hyvää yötä”, Lily vastasi ja katseli vielä, kun James katosi portaisiin. Sitten hän nousi tuoliltaan ja kävi hakemassa kirjeen palaten sen jälkeen takaisin olohuoneeseen. Kun hän oli jälleen saanut mukavan asennon sohvalla, hän alkoi lukea kirjettä.


James,

ymmärrän huolesi. Ei kuitenkaan ole mitään viitteitä siitä, että Voldemort olisi palannut. Kuolonsyöjät ovat ilmeisesti päättäneet vähän vain jaloitella, mutta kuten sanoin, Voldemort ei ole tulossa takaisin, ei ainakaan lähiaikoina. Olen melko selvillä hänen merkeistään ja siirroistaan ja voin vakuuttaa, että kuolonsyöjien käytös ei viittaa mihinkään vakavaan.

Lisäksi minulla on oma sisäinen lähteeni, joka kovasti helpottaa tätä kaikkea. Hänen piirtonsa on ennallaan, joten mitään huolta ei ole.
Ja mitä Peteriin tulee.. Sen saat varmasti selville pian itsekin. Asia kaipaa tarkempaa tutkimusta. Minulla on arvailuni, mutta on ministeriön asia selvittää tapaus.
Oikein mukavaa illan jatkoa.

Albus Dumbledore

”Dumbledore”, Lily tuhahti hiljaa. James oli ollut oikeassa. Kirjeestä ei selvinnyt mitään, minkä Lily olisi halunnut tietää. Tietysti oli helpottavaa kuulla, ettei Voldemort ollut palaamassa, mutta kirje ei auttanut häntä yhtään Peterin suhteen.

Koska kirjeestä ei siis irronnut mitään mielenkiintoista, Lily kiinnitti huomionsa sisäiseen lähteeseen. Hän värähti hieman. Tarkoittiko Dumbledore Severus Kalkarosta? Sitä Severus Kalkarosta, joka oli joskus ollut Lilyn hyvä ystävä? Sitä, joka oli joskus ollut ihastunut Lilyyn? Sitä, joka oli sitten lopulta valinnut kuolonsyöjätoverinsa Lilyn sijaan?

Niin sen täytyi olla. Lily ei ollut puhunut Severuksen kanssa aikoihin, oikeastaan viimeisin kerta oli ollut rohkelikkotornissa, jolloin he samalla päättivät ystävyytensä. He olivat olleet silloin liian erilaisia, liian eri maailmoista. Viimeinen pisara oli ollut, kun Lily oli kuullut Severuksen liittyvän kuolonsyöjäksi. Silloin Lily oli päättänyt, ettei enää ikinä uhraisi yhtään ajatustaan miehelle. Toisin kuitenkin kävi.

Severus Kalkaros nimittäin muuttui, alkoi katua. Hän halusi sittenkin takaisin hyvien puolelle, Dumbledoren puolelle. Se tapahtui sinä samaisena iltana, kun Voldemort oli ilmoittanut aikovansa tappaa Harryn. Severus oli nimittäin palannut Dumbledoren luo anoen anteeksiantoa, mutta kukaan ei vieläkään tiedä miksi. Luonteensa mukaisesti Dumbledore oli uskonut kaiken ja ottanut Severuksen töihin Tylypahkaan.

Kun Lily oli kuullut siitä, hän oli itkenyt pitkään. Hän oli ollut vihainen, koska Severus oli tajunnut vasta niin myöhään valinneensa väärin, mutta myös helpottunut, että Severus lopulta ymmärsi, mikä oli oikein. Toisaalta häntä oli myös ihmetyttänyt, mikä oli saanut Severuksen lopulta muuttamaan mieltään. Eniten hän oli kuitenkin ollut surullinen siitä, että kaikki oli tapahtunut liian myöhään. Lily eli nyt omaa elämäänsä ja Severus omaansa. Olisi turhaa haaveilla enää ystävyydestä, koska sellaiseen Lily ei pystyisi. Hän oli valmis uskomaan, että Severus oli oikeasti muuttunut, että hänessä oli vielä jäljellä jokin pieni osa siitä, mikä hänessä oli ollut lapsena, mutta ystävyyteen tarvittiin paljon muutakin kuin vain luottamusta.

Toisinaan Lily kyllä toivoi, että voisi vielä nähdä Severuksen, jutella tämän kanssa kunnolla. Hän haluaisi kuulla kaiken mieheltä itseltään, haluaisi kuulla tämän anteeksipyynnön, niin julmasti Severus oli häntä kohdellut. Hän ei kuitenkaan uskonut, että saisi siihen koskaan mahdollisuutta. Kukaan muu kuin Lily ja Dumbledore eivät tuntuneet luottavan Severukseen. Etenkin James ja Sirius vihasivat häntä, eikä Lily siksi uskaltanut koskaan kertoa ääneen ajatuksiaan. Hän oli kerran yrittänyt, mutta siitä oli kehkeytynyt vain valtava riita. Siksi hän pitikin nykyisin kaiken sisällään. Hän ei antaisi minkään rikkoa perhettään.


Seuraavana aamuna Lily heräsi siihen, että jokin tökki häntä kylkeen.
”James”, Lily tuhahti ärsyyntyneenä, käänsi kylkeä ja tipahti sitten lattialle, ”aih!”
”En minä ole James”, Harry vastasi pirteänä ja alkoi sitten nauraa äidilleen, ”miksi nukuit sohvalla?”
”Oho, taisin vain nukahtaa siihen illalla”, Lily vastasi unisena ja naurahti sitten itsekin. Sen jälkeen hän kohotti katseensa, kun huomasi Jamesin tulevan olohuoneeseen tarjotin kädessään.

”Huomenta, kulta”, James toivotti iloisesti ja antoi pusun vaimonsa poskelle.
”Yöök”, Harry marisi ja peitti kasvonsa. Lily ja James alkoivat nauraa, jonka jälkeen Lily kaappasi Harryn syliinsä ja alkoi pusutella tätä joka puolelle.
”Hyi, äiti, lopeta!” Harry huudahteli ja yritti kiemurrella irti äitinsä otteesta.

Kun he kaikki olivat sitten viimein rauhoittuneet, Lily jäi sohvalle syömään aamupalaansa, ja James ja Harry menivät puolestaan keittiöön. He halusivat antaa Lilyn syödä kerrankin ihan omassa rauhassaan.

”Isä”, Harry aloitti kysyvästi.
”Mmh?” James vastasi mumisten, koska keskittyi juuri lehtiartikkeliin.
”Oletko ihan varma, että tarvitsen kuusi viikkoa arestia?” Harry yritti epätoivoisesti.
”Olen”, James totesi.
”Ihan tyhmää. Minä vain karkasin”, Harry marisi ja veti kädet puuskaan.
”Harry, me puhuimme tästä jo”, James huokaisi laskien vähän lehteä, ”enkä jaksa käydä sitä läpi uudelleen.”
”Niin, mutta –”, Harry yritti vielä, mutta James keskeytti hänet.
”Ei.”
”Olet ihan tyhmä”, Harry totesi ja alkoi sitten syödä murojaan.

He istuivat hetken ihan hiljaa, mutta Harry päätti vielä yrittää.
”Entä jos lupaan olla oikein kiltisti?” Harry kysyi hymyillen leveästi, silmät tuikkien.
Jamesia alkoi väkisinkin naurattaa.
”Katsotaan”, hän sitten vastasi hymyillen. Se oli Harrylle tarpeeksi, koska ’katsotaan’ oli usein sama kuin ’kyllä se käy’.

Harry päätti aloittaa heti kilttinä olemisen. Syötyään hän korjasi itse lautasensa tiskikoneeseen ja siivosi vielä sottaamansa maitotahrat pois pöydältä. Sitten hän katsoi isäänsä toiveikkaana, mutta tämä luki yhä lehteä. Harry murahti.

”Miten voin olla kiltti, jos et edes katso, kun olen kiltti?” Harry kysyi kärsimättömänä, ja James alkoi nauraa.
”Kyllä minä huomaan sen katsomattakin”, James totesi.
”Etkä huomaa”, Harry intti vastaan.
”Huomaan. Siksi ajattelinkin, että haluatko viettää tämän päivän Siriuksen kanssa?” James kysyi hymyillen.

Tässä oli varmasti jokin taka-ajatus, Harry ajatteli. Yleensä isä oli paljon tiukempi tällaisten asioiden kanssa.
”Haluan. Miksi? Enkö olekaan arestissa?” Harry kysyi sitten suoraan, kun ei keksinyt mitään hyvää syytä.
”Olet, mutta tämä päivä on poikkeus”, James vastasi. Juuri silloin Lily astui keittiöön.
”Poikkeus mistä?” Lily kysyi, kun alkoi tyhjentää tarjotinta.
”Ahaa! Haluatte minut pois jaloista, vai mitä? Että voitte olla kahdestaan?” Harry sitten huudahti kuin olisi keksinyt suuremmankin keksinnön.
”Ai, halutaanko me olla kahdestaan?” Lily käännähti ympäri kasvot loistaen.
”No niin, Harry. Loistavaa”, James tuhahti, ”menehän siitä sitten pukemaan, Sirius tulee kohta.”

Harrya ei tarvinnut käskeä kahdesti, kun hän jo kiiruhti portaita ylös. Hän ei pitänyt mistään muusta niin paljon kuin päivistä Siriuksen kanssa. Ne olivat aina erilaisia, eikä koskaan voinut tietää, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Sirius oli haka keksimään kaikkea uutta ja jännittävää. Ties vaikka he tänäänkin menisivät lentämään kilpaa Irvetan holveihin. Pitäisikin ehkä ehdottaa sitä, Harry mietti innoissaan ja jatkoi pukeutumista.

Seuraavana aamuna Lily heräsi siihen, että jokin tökki häntä kylkeen.
”James”, Lily tuhahti ärsyyntyneenä, käänsi kylkeä ja tipahti sitten lattialle, ”aih!”
”En minä ole James”, Harry vastasi pirteänä ja alkoi sitten nauraa äidilleen, ”miksi nukuit sohvalla?”
”Oho, taisin vain nukahtaa siihen illalla”, Lily vastasi unisena ja naurahti sitten itsekin. Sen jälkeen hän kohotti katseensa, kun huomasi Jamesin tulevan olohuoneeseen tarjotin kädessään.

”Huomenta, kulta”, James toivotti iloisesti ja antoi pusun vaimonsa poskelle.
”Yöök”, Harry marisi ja peitti kasvonsa. Lily ja James alkoivat nauraa, jonka jälkeen Lily kaappasi Harryn syliinsä ja alkoi pusutella tätä joka puolelle.
”Hyi, äiti, lopeta!” Harry huudahteli ja yritti kiemurrella irti äitinsä otteesta.

Kun he kaikki olivat sitten viimein rauhoittuneet, Lily jäi sohvalle syömään aamupalaansa, ja James ja Harry menivät puolestaan keittiöön. He halusivat antaa Lilyn syödä kerrankin ihan omassa rauhassaan.

”Isä”, Harry aloitti kysyvästi.
”Mmh?” James vastasi mumisten, koska keskittyi juuri lehtiartikkeliin.
”Oletko ihan varma, että tarvitsen kuusi viikkoa arestia?” Harry yritti epätoivoisesti.
”Olen”, James totesi.
”Ihan tyhmää. Minä vain karkasin”, Harry marisi ja veti kädet puuskaan.
”Harry, me puhuimme tästä jo”, James huokaisi laskien vähän lehteä, ”enkä jaksa käydä sitä läpi uudelleen.”
”Niin, mutta –”, Harry yritti vielä, mutta James keskeytti hänet.
”Ei.”
”Olet ihan tyhmä”, Harry totesi ja alkoi sitten syödä murojaan.

He istuivat hetken ihan hiljaa, mutta Harry päätti vielä yrittää.
”Entä jos lupaan olla oikein kiltisti?” Harry kysyi hymyillen leveästi, silmät tuikkien.
Jamesia alkoi väkisinkin naurattaa.
”Katsotaan”, hän sitten vastasi hymyillen. Se oli Harrylle tarpeeksi, koska ’katsotaan’ oli usein sama kuin ’kyllä se käy’.

Harry päätti aloittaa heti kilttinä olemisen. Syötyään hän korjasi itse lautasensa tiskikoneeseen ja siivosi vielä sottaamansa maitotahrat pois pöydältä. Sitten hän katsoi isäänsä toiveikkaana, mutta tämä luki yhä lehteä. Harry murahti.

”Miten voin olla kiltti, jos et edes katso, kun olen kiltti?” Harry kysyi kärsimättömänä, ja James alkoi nauraa.
”Kyllä minä huomaan sen katsomattakin”, James totesi.
”Etkä huomaa”, Harry intti vastaan.
”Huomaan. Siksi ajattelinkin, että haluatko viettää tämän päivän Siriuksen kanssa?” James kysyi hymyillen.

Tässä oli varmasti jokin taka-ajatus, Harry ajatteli. Yleensä isä oli paljon tiukempi tällaisten asioiden kanssa.
”Haluan. Miksi? Enkö olekaan arestissa?” Harry kysyi sitten suoraan, kun ei keksinyt mitään hyvää syytä.
”Olet, mutta tämä päivä on poikkeus”, James vastasi. Juuri silloin Lily astui keittiöön.
”Poikkeus mistä?” Lily kysyi, kun alkoi tyhjentää tarjotinta.
”Ahaa! Haluatte minut pois jaloista, vai mitä? Että voitte olla kahdestaan?” Harry sitten huudahti kuin olisi keksinyt suuremmankin keksinnön.
”Ai, halutaanko me olla kahdestaan?” Lily käännähti ympäri kasvot loistaen.
”No niin, Harry. Loistavaa”, James tuhahti, ”menehän siitä sitten pukemaan, Sirius tulee kohta.”

Harrya ei tarvinnut käskeä kahdesti, kun hän jo kiiruhti portaita ylös. Hän ei pitänyt mistään muusta niin paljon kuin päivistä Siriuksen kanssa. Ne olivat aina erilaisia, eikä koskaan voinut tietää, mitä tapahtuisi seuraavaksi. Sirius oli haka keksimään kaikkea uutta ja jännittävää. Ties vaikka he tänäänkin menisivät lentämään kilpaa Irvetan holveihin. Pitäisikin ehkä ehdottaa sitä, Harry mietti innoissaan ja jatkoi pukeutumista.


Kun Harry oli sitten vihdoin puolen päivän aikoihin saatu matkoihinsa, James ja Lily nauttivat täysin rinnoin kahdenkeskeisestä ajastaan. Siksi päivä varmasti kuluikin nopeasti, joten pian James ja Lily olivat jo illastamassa omassa keittiössään.

”Otetaanko vaikka meidän perheelle?” James kysyi hymyillen kohottaen samppanjalasiaan. Lily nyökkäsi. Koko päivä oli ollut mahtava, koska he eivät olleet pitkään aikaan saaneet viettää aikaa ihan kahdestaan. Koko ajan Lilyn mieltä olivat kuitenkin varjostaneet kysymykset Peteristä ja kuolonsyöjistä. Hän halusi tietää lisää, muttei halunnut hoputtaa Jamesia. Olisi ollut kohtuutonta pilata loistava päivä niinkin surullisella aiheella. Onneksi James kuitenkin lopulta otti asian itse puheeksi. Hän hörppäsi lasistaan.

”No niin, eiköhän me olla sitten nautittu olostamme tarpeeksi. On varmaan hyvä aika pilata tämä mukava tunnelma”, James totesi virnistäen, vaikka hänestä näki heti, että asia vaivasi häntäkin.
”Ei meidän tarvitse, ehdin kuulla kaiken myöhemminkin”, Lily vastasi hymyillen, ”tai siis, jos nyt ylipäätään tarkoitat eilistä sotkua.”
”Äh, parempi hoitaa se alta pois. Ja haluat kuitenkin tietää”, James hymyili vaisusti. Lily ei vastannut. Hän ei halunnut taaskaan yllyttää mihinkään.

”No, jospa minä aloitan tiivistelmällä. Peter ei siis ole kuollut, hän vain todennäköisesti piileskelee jossakin rottana. Se olisi hänelle helppoa, koska monikaan ei tiedä hänen olevan animaagi. No, joka tapauksessa, piileskelyyn Dumbledorella oli antaa kaksi vaihtoehtoa: Peter on vaihtanut puolta tai sitten hän onnistui pakenemaan tiedät-kai-keneltä sinä kamalana iltana, eikä halua vahingossakaan joutua tämän eteen uudelleen. Me ikävä kyllä olemme enemmän ensimmäisen kannalla, koska se selittäisi kuolonsyöjien kiinnostuksen. He luulevat, että Peter tietää pimeyden lordin sijainnin ja haluavat siksi löytää hänet”, James aloitti kertomaan.

”Peterkö vaihtanut puolta?” Lily kysyi ihmeissään. Hän ei osannut enää tuntea surua, kaikki tuntui liian omituiselta.
”Voisitkohan tarkentaa, en oikein ymmärrä”, Lily sitten vielä lisäsi ja James nyökkäsi.
”Oudoltahan se kuulostaa. Ehkä minä sitten aloitan alusta”, James totesi ja hörppäsi kerran lasistaan, ”Me siis aloitimme tutkimukset selvittämällä, miksi kuolonsyöjät olivat nousseet uudelleen valtaan ja mitä he halusivat Peteristä. Tässä kohtaa kaikki oli vielä yksinkertaista. Me vain nappasimme muutaman vanhan tutun kuolonsyöjän ja uhkasimme pidätysmääräyksillä. He sattuivat olemaan vähän pelokkaampia tapauksia ja kertoivat meille helposti haluamamme.”
”No, mitä te sitten saitte tietää?” Lily kysyi kärsimättömänä.
”Että he eivät toimi kenenkään käskystä. He olivat vain sattumalta kuulleet huhun, jonka kertojasta meillä ei ole tietoa. Huhu kertoi, että Peter on elossa ja tietää tiedät-kai-kenen olinpaikan. Niinpä kuolonsyöjät päättivät kokoontua ja alkaa etsiä Peteriä. He kuvittelivat, että löytäisivät siten herransa.”

”Mitä järkeä tuossa on? Eihän tiedät-kai-kuka ole edes elossa?” Lily mutisi ja kehotti sitten vielä Jamesia jatkamaan.
”Niin, ei ole ei, mutta kuolonsyöjät epäilevät hänen olevan silti jossakin, huhun takia... Mutta kuitenkin... Sen jälkeen, kun tiesimme, että kuolonsyöjät olivat tosissaan huhunsa kanssa, me päätimme alkaa tutkia sitä. Emme oikein tienneet, mistä aloittaa, joten... Joten ainoa keino tuntui olevan, että me kaivamme... Tuota, kaivamme Peterin ruumiin ylös”, James selitti ja pyyhki sitten silmäkulmastaan kyyneleen. Lily tuijotti Jamesia kauhistuneena. Hänestä kaikki tuntui niin uskomattomalta, ettei hän itse osannut edes itkeä.

”Voi James”, Lily totesi ja laski kätensä Jamesin kädelle.
He istuivat hetken aikaa hiljaa, kunnes James ryhdistäytyi ja pystyi jatkamaan.
”No, ruumiin kaivaminen ei ollut huono ajatus. Minä itse en pystynyt sitä katsomaan, mutta ne jotka katsoivat, kertoivat, että arkussa oli todella sen näköistä kuin nyt olisi voinut kuvitellakin. Luita ja vähän –”, James aloitti, mutta Lily keskeytti hänet.
”En tarvitse yksityiskohtia.”
”Aivan, anteeksi. No siis, pointtini oli, että arkussa olisi todella voinut olla Peter. Me päätimme jo sulkea arkun ja laskea sen takaisin, kun Dumbledore kielsi. Hänestä siinä oli jotakin omituista. Niinpä me annoimme hänen tutkia asiaa.”
”Mitä sitten selvisi?”
"No, hetken kuluttua Dumbledore vain kääntyi meitä kohti hymyillen ja ojensi meille jonkun sormea. ’Peter ei ole kuollut’, hän vain totesi ja jatkoi typerää hymyilyään typerään tapaansa. Lopulta hän tosin suostui kertomaan lisää. Hän väitti, että Peteriltä oli katkaistu sormi, ja se oltiin muunnettu hänen ruumikseen. Dumbledoren mukaan sellaiseen tarvittiin hirveästi pimeää taikuutta, eikä Peter olisi millään kyennyt siihen yksin.”
Lily henkäisi syvään.
”Siksikö te luulette, että Peter vaihtoi puolta?”
”Aivan, se on toinen syy. Minä yritin ehdottaa, että ehkä Peter poisti itse sormensa ja muunsi sen ruumikseen, jolloin tiedät-kai-kuka olisi luullut, että hän oli surmannut Peterin ja näin ollen Peter olisi päässyt pakenemaan. Minut kuitenkin tyrmättiin heti. Dumbledore väitti, ettei Peter olisi osannut, ja muut väittivät, ettei hän olisi ehtinyt saatikka pystynyt huijaamaan pimeyden lordia. Ainoaksi vaihtoehdoksemme jäi siis villi veikkaus, että Peter oli lupautunut palvelemaan tiedät-kai-ketä, mikäli hän saisi jäädä henkiin.  Sehän on oikeastaan ihan todennäköistä, kun mietimme, kuinka heikko Peter oli suuremman voiman alla. Hänhän melkein palvoi itseään parempia. Tiedät-kai-kuka oli hänelle kuin kuka tahansa suuri velho. Niinpä me siis uskomme, että tiedät-kai-kuka ja Peter lavastivat Peterin kuoleman yhdessä.”

”Mutta.. Mutta miksi Peter ei ole tullut takaisin, koska hän tiesi, että tiedät-kai-kuka menehtyi? Eihän kukaan olisi arvannut hänen tehneen sopimusta pimeyden lordin kanssa?”
”Niin, se johtuu varmasti samasta syystä, miksi kuolonsyöjät häntä etsivät. Me nimittäin uskomme, että Peter todella tietää pimeyden lordin olinpaikan ja odottaa, että hän nousisi uudelleen valtaansa, ehkä jopa avustaa häntä siinä. Siksi Peter piileskelee, hän ei tahdo, että kukaan löytää häntä.”

Lily tuijotti Jamesia täysin hämmentyneenä.
”Omituista”, hän toisti taas. Muuta hän ei yksinkertaisesti osannut sanoa.
”Niin on. En olisi ikinä uskonut tällaista Peteristä, mutta mikään muu ei tunnu käyvän järkeen”, James totesi ja pudisti surullisena päätään.
”En minäkään, James. En minäkään”, Lily vastasi tuijottaen nyt tyhjyyteen, ”miten te nyt sitten jatkatte?”

James huokaisi syvään.
”Me etsimme Peteriä, mutta emme päätoimisesti. Hän on rotta, Lily. Häntä ei löydetä, ellei hän halua tulla löydetyksi.”
”Mutta.. Mutta entä kuolonsyöjät? Entä jos tiedät-kai-kuka on oikeasti elossa jossakin? Entä Peter, hänet voitaisiin vielä pelastaa, jos hänet löydetään!”
”Kuolonsyöjät saavat olla, he eivät ole periaatteessa, vielä, tehneet mitään väärää. Eikä tiedät-kai-kuka ole elossa, kyllä se olisi huomattu. Ja Peter taas.. Unohdetaan hänet. Meille hän kuollut, Lily. Ehkä kuolleempi kuin on koskaan ennen ollutkaan.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti